tiistai 26. elokuuta 2014

Taasen puinnit valmiit

Pitkästä aikaa blogistin haparoivia askeleita ottamassa. Kiivain vuosi ikinä takana, 16 tunnin työpäiviä, viikonloput myös. Mutta on laskutettavaakin saatu aikaiseksi. Toivottavasti pysyisi elossa, jotta pääsisi joskus tuloistansa nauttimaan.

Toisaalta, nyt on olevinaan lama, yrittäjät ja urakoitsijat manaavat hiljaista talvea, nyt olisi häpeä olla takomatta kun rauta on kuumaa.

Elokuun viimeinen poutapäivä. 24.08, otin ilta-auringossa pari kuvaa kun tulin viimeiseltä puintipalstalta kotiin.



Kuva: Aurinko teki Claasista mukavan varjon





Kuva: Skagenin sänki on aika puhdasta, sato jäi kuitenkin runsaaseen 4 tonniin/ha

Pitää taas mennä tehtaalle, yötöitä tiedossa, moi !

-SS-

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Hihhaa, muistinpas !


Tervehdys pitkästä aikaa ! Kirjoitan tätä yövuorossa, enkä kerkiä viipyilemään pitkään. Ford on saanut tulikasteensa lumenliippaamisessa, vaikka nyt jäljellä onkin liukas iljanne.

Joitakin kuvia voin laittaa näkyville; esimerkiksi uusista tiloista; lämmintä korkeaa hallitilaa on käytössä ollut vuodessta 2012, siellä kelpaa öljyjä vaihdella ja tehdä pieniä huoltoja.




Nykyisellään tilaa hallissa on kuvan näyttämää enemmän, noin 175 neliötä, josta tietenkin osan joutuu jakamaan liikkeen tavaroiden kanssa, osa vain on näille traktoreille ja koneille tarkoitettu. Mutta on se jotenkin "premiumin" oloista, kun pääsee lämpimästä hallista lähtemään lumille....

-SS-

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Muistelua Murtolasta

Niin, laitan tähän Murtolaan kirjoittamani sattumuksen viimeisiltä puinneilta vuodelta 2012:

Kirjoittaja SS » 10 Syys 2012, 00:41

Istahti 9 tonnin telikärry jyrkkään jokirannasta nousevaan mäkeen. Vieressä oleva tontinomistaja oli kipannut vuosikaudet lehtiä siihen tielle, vaikka syvemmältä löytyi joskus laitettua kivisantaa, niin ei jaksanut enää mennä, ei meinannu Claasilla tulla ylös takaperinkään. Liukasta limaa oli peevelin peeveli. Ja vain sen tähden ettei jaksanut käydä vajaata kärryä välillä tyhjäämässä.

Piti jättää sinne kuorma, peitettävä se on huomenaamulla ja katsottava olisiko millään koneella vetoapua saatavissa. Tiistaina aikaisintaan kerkiää kattomaan sinne. Pitäisi aika pitkä vetoköysi olla, että pääsis tasaselta vetämään. Kattosin kaapeista ja löytyi semmosta propyleeniköyttä, 1900 kp on mitoitus, laittais 40 m kaksinkerroin, sais vedettyä 20 m päästä. Murskekin on noissa ylijyrkissä melko huono, alkaa kaivamaan pyörän alla. Pitäs varmaan stabiloida sementillä joku 25 cm murskekerros sihen ?

Kirjoittaja SS » 10 Syys 2012, 17:05

Päivitystä.

Auringon noustessa nostelemme foortin keularautaan 10 painoa. Kaksi renkaantäyttöpistoolia mukaan ja rautalankaa. Kärry ja lapio mukaan ja pellolle sen kukkupäisen kuorman viereen. Renkaantäyttöpistoolit kiinni takapyörän venttiileihin ja rautalankakoukulla liipaisin pohjaan. Suhisee kiltisti mutta ei liian nopeasti.

Sitten etupainot keulalta toiselle keulalle. Nyt on 440 kiloa yhteensä. Lakki on ihan märkä jo. Jaa paine on 1.1 bar, vielä vaan pois.

Lapio käteen, takki pellolle ja heittämään viljaa kärryn takaosasta naapurikärryyn. Välillä renkaille. 0.8 bar. En ota enempää pois, on jo ihan lysyssä. Tunti jumppaa ja toinenkin. Riittäisikö 3 kuutiota. Päätä rupee särkemään. Onko se ****tutusta vai vaan jotakin rasitusta. Kuivaa viljaa olisi helpompi heittää kun ei tarvii "vuolla" kasasta joka lapiollista.

Foorti viideksi minuutiksi käyntiin nopealla joutokäynnillä, ettei mee kannentiiviste tai jotakin. Kamat ja lapiot heitetään kärryyn ja sitten yritystä. Kolmonen silmään, kierrokset täysille, kääntöjarrut irti, jos alkaa taas kiemurtelemaan, ja menoksi. Nyt jyrkkenee. Alkaa kaivaa. Kaivaa kaivaa, mut kulkee vielä. En helppaa. Vetäköön Tahvanainen sitten sen tuota savesta nahkoineen. Nyt pysyy nokka maassa, savu paksunee, 1900 kierrosta, 1800 kierrosta. Voi he***vetti, ei, ei, ei , no huh-huh, nyt ei putoo enää, svitseri antaa painetta sentään. Liikkuu vielä. Taivas näkyy tuulilasista, nyt loivenee, jeps. Menihän se.

Säästyipä se vinssihinauksen hinta. Ja palstanaapuri kertoi nyt sitten vasta, et se juu sillähän oli isot vehkeet mut sekin jäi tonne ihan alapäähän...kiva nyt vasta sitten tietää, mut ei se foortia pyssäytä 8)

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Sateet edelleen kiusana

Sateet ovat viivästyttäneet syysviljan kylvöä, onpa tuolla peltoaukealla melkoisesti viljaa puimattakin. syyskuun kokonaissademäärä on ollut 86 mm, eli melko normaali. Pilvinen ja kolea sää on tehnyt pellot märäksi ja kasteet yöllä kostuttaneet viljan uudelleen.

Oli oikea päätös kiirehtiä ruis ja osin syysvehnäkin pikaisesti talteen jo aikaisin elokuulla; kosteudet eivät ole sen jälkeen olleet juurikaan alle 20%

Syysrukiin kylvö ei onnistunut muuhun kuin rukiin perään kynnökselle; 10-11.9 kylvetty ruis tuli lopultakin pinnalle, pidin jo menetettynä tapauksena. Syysvehnää ei ole paljon, jos tällä viikolla johonkin saisi ripotelluksi.




 
Kuva: Reetta, kylvetty 10.-11.9 , kuva otettu 30.09.2011
 
-SS-
 



lauantai 1. syyskuuta 2012

Tihkusade sadon viimeistelee

Juu Demonstrant kevätvehnä tuli aloitetuksi hiukan raakana; torstaina aloitin viideltä ja jatkoin puoleen yöhön. 30 tonnia. Aika hyvin 80 cm leveällä puintikoneistolla. Totta kai oli kärryjen kävelyä ja muuta, enpä usko juuri yli kuuden tunnin puintiaikaa kuluneen.

Satotaso oli kuuden tonnin pintaan ,  silti saattoi ajaa Claason kakkosvaihteella jopa 1600 variaattorikierrosta ennen kuin kela alkoi näyttää ahdistamisen merkkejä.

Jatketaan pyhänä lisää

-SS-


lauantai 4. elokuuta 2012

Rukiinpuinti lähestyy

Käytiin puimassa Reettaa - käsin. Laossahan se on melkoisesti, mutta matto on irti maasta, noin 30 cm korkeudella. Korsi oli aivan vihreää.

   Reetta 4.8.2012. CCC 1 ltr + Terpal 0.6 ltr.  100 kg N

Käsinpuidussa ämpärillisessä kosteus pikamittarilla noin 35%

  Vihreetä on vielä jonkin verran. Ei puida tänä viikonloppuna.

-SS-

torstai 19. heinäkuuta 2012

Luoho syysviljan viljelyn syöpä


Skagen 14.07.2012



Oheisessa kuvassa oikeanpuoleisessa osassa Graspilla on torjuttu luohoa, tuho on totaalinen, mutta mitä se maksaa ? Vähintään 30 EUR /ha ! Jos hukkakauraa ei ole, on Grasp tai jokin muu hukkakaura-aine täysin turha. Kyseisillä pelloilla ei saa käyttää Broadwayta tai Monitoria, eli juolavehnän torjunta tulee edelleen kustannusten lisäksi.

Kevätviljassa luoho ei saa noin suurta sijaa, vaikkakin siemenet säilyvät yli 10 vuotta. Yksi naula syysvehnänviljelyn arkkuun lisää.

-SS-

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Kesäsade kuivahtaa nopeasti

Hyvää jussia vaan juhlat tuli lusittua grillin ääressä paistaen. Broiskua ja rypsiporsasta, lisäksi maissintähkiä tuli grillailluksi.

Kokeilen tätä bloggeria kännykästä,,
kun ei enää ole oikein aikaa istua peeseen ääressä; hyvältä tuntuu...kuvien lataaminen on vielä organisoitava jollakin tavalla. Skydrive on muuttunut paremmaksi offline-toimintoineen, aivan kuin paljon kiitetty Dropbox. Android-sovellus kuitenkin vielä puuttuu. Sorami-sovellus väittää pystyvänsä päivittämään Skydriven mutta itse en saa näkymään kuin pääkansion.

Kesä on kasvustojen osalta pitkällä, sokerijuurikkaan naatit kohta peittävät rivivälit..kun olin pieni , niin juhannukseksi tuli lähinnä harvennukset valmiiksi !

-SS-


sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Kamera matkassa

No nytpä kerkisin muutamaksi hetkeksi oraitakin katsomaan, laitan tähän kuvasarjan 3.10.2011 kylvetystä Skagen-syysvehnästä, kylvetty 3.10.2011.

 Kuva: Aika märkää on, kuva 23.10.2011 

 Kuva: 29.10.2011, on kellastunut jonkun verran



Keväällä lumensulamisen aikaan oras olikin yllättävän pirteän näköistä.




Kuva: 25.03.2012, paikka 100 m päässä alarinteessä.

Lupaavan näköinen oras olikin yöpakkasten jälkeen melko pahan näköistä. Maaliskuun lopun lämpöjakso olisi saanut jäädä tulematta.




Kuva: Skagen , kylvetty 3.10.2011 , kuva 15.4.2012

Seuraavissa kahdessa kuvassa on aikaisemmin kylvettyjä Skagen-syysvehniä: kaikista huonoin oras kevääksi jäi syyskuun puolivälin sadekauden alle hukkuneesta kylvöksestä:




Kuva: Kylvöaika 15-18.9.2011. Ei muuta kuin savinahkaa. Kuva otettu 15.4.2012




Kuva: Syyskuun 1. viikko, 5.-10.2011 kylvetty, kuva 15.4.2012

Kuvasin myös muita oraita, tämä alla näkyvä lienee Magnifikia, tuttu sävy, mutta toipunee.




Kuva: Melkoisen ruskea oras, kuva 15.04.2012

Lopuksi sitten Reetta-ruismaalla käytiin, ei huonoa.


Kuva: Reetta-ruis, kylvetty 5.9.2012, kuvattu 15.4.2012

-SS-







torstai 5. tammikuuta 2012

Tehostinkauppaa

Taas tuli Agriline Productsin kuorma, keskelle sähkökatkoista joulunaikaa. Kaksi Ford 4000, neljä Fordson Major, kaksi Ford 5000, ja yksi MF 135. Lisäksi monenlaista tavaraa muutakin. Yksi viistonninen, pari Majuria ja Fergua, lisäksi varastossa olleet Ford 3000 sarjat on jo toimitettu-Porin Traktoriosaan. Sieltä voi kysellä jos Länsi-Suomessa tulee pikainen tehostimen tarve.

Jos tunnet jääneesi paitsi tehostinta, laita postia viistonninen@gmail.com ! Jälkitoimituksen yhteydessä voidaan laittaa tehostimia tulemaan lisää. Näin. Tiedoksi muuten , että Agrilinen MF135 "Swept Axle" -sarja tarvitsee takakorvakkeen hitsauksen. Hitsataan kiinni viistotukeen.

Kirjoittelut ovat jääneet todella vähäisiksi, koska oli syksyllä hiukan ruuhkaa töissä. Nämä harrastukset saavat väistyä ensiksi, sitten vasta leipä. Lisäksi kertausharjoitus laittoi lisää hommia yliaikaisten jonoon, vaikkakin se itse asiassa oli hieno irtautuminen arjesta hetkeksi. Täytyy hiukan kerskuakin, vanha vielä ampui 93 Ärkoo-ammunnoissa, vieraalla aseella ja vain 3+2 kohdistuksella ! Noin 54 miehen joukosta 1. sija ja keski-ikäkin reilusti alle 40 siellä !

Sen verran on ollut edistystä, että nyt on yksi Foorti lämpimässä tallissa, ja pääsee jos pääsee laittelemaan kevään kuluessa uutta komponenttia ja tekemään perushuoltoa. Nostolaitetta ja perää ei tarvitse avata, se on napakka kuin uudessa, jarruineen. Vivustoa, nostolaitteen kaarta, venttiilipakettia ja uutta hyttiä pitänee laittaa. Ehkä maalia vanteisiin. Moottorissa on huonoa sytytystä ja mustaa sauhutusta, katsotaan nyt, onko yläkerta tai ruiskutus puutteellinen, Sitten vasta katsotaan muualle moottorissa. Sähköt ja mittaristo aivan uusiksi. Tasavirtastetaan takaisin. Ledityövalo ja sivuvalot ja takavalot.

-SS-


       Kuva:  Turkkilainen tehostinsarja Ford 5000:een


perjantai 21. lokakuuta 2011

Kyntöä vaihteeksi kosteammassa

Juu taas on kulunut hetki edellisestä päivityksestä; kaikenlaista kiusaa onkin ollut, työkiireitä ja moninaisia menoja.

Maa on pehmeää, mutta vain noin kyntökerroksen paksuudelta, pohjamaa on kuiva ja sielä rengas saa otteen vaonpohjasta.


Kovaa ajoa piti koittaa, ei oikein enää kaunista kyntöä tule kun viilu alkaa heittää "yli", mut pikavaihdettakin oli mukava kokeilla.

-SS-

tiistai 27. syyskuuta 2011

Historiapläjäys

20. tammikuuta 2008 (?) oli varsin lämmintä, kuten kuvasta näkyy. Tämäkin ruis oli sitten keväällä varsin ruskeaa ja harvaa kun sai lämpöjakson jälkeen kunnon pakkastuulen vaivoikseen.






Hyvinhän tuo kuva pomppasi ja tekstikin kiertää mukavasti.

maanantai 26. syyskuuta 2011

Tervetuloa uuteen blogialustaan !

Aloitin Microsoft Live  Spaces-käyttäjänä vuonna 2005, tarkalleen 30. marraskuuta, 2005. Miellyin heti siihen Spaces-alustaan, koska se oli kiinteästi yhteydessä valokuvakansioiden, arkiston, Messenger-kaverien ja myös muiden M$ – ohjelmien kanssa.

Vuonna 2010 tuli kuitenkin kylmää vettä niskaan: Spaces lopetettiin ja pakkosiirrettiin blokistit Wordpress.com – alustalle. Se oli silloin aikamoinen kulttuurishokki, käyttöliittymä oli kymmenen vuotta vanhanaikaisempi ja kuvien ja muiden multimediadokumenttien säilytykseen oli minimaalinen tila käytettävissä. Yritin aikani totutella, ja M$ Live Writerissä olikin liittymä Wordpressiin, saattoi siis tehdä koneella sen dokumentin ja julkaista suoraan Wordpressiin. Kuvatkin sain Liven kuva-albumista liitetyksi. Ei siinä mitään.

Sitten M$ Live muuttui jälleen keväällä 2011; kuva-albumeista tuli Skydrive, paikka jossa voi jakaa dokumentteja ja editoida tiedostoja kavereiden yms. kanssa “pilvessä”. No, homma toimi hyvin kyllä,  ja tilaa on mahtavat 25GB, mutta Wordpress poisti toiminnoistaan suoralinkityksen niihin kuvatiedostojen linkkeihin, muotoa “https://*****”. Vanhat jo linkitetyt kuvat ovat pysyneet, mutta uusia ei voi linkittää samalla tavalla. Kesällä 2011 ei ole enää saanut mukavasti kuvia mukaan blokeihin, siksi nyt tämä lähtö tänne Bloggeriin sai lopullisen kimmokkeensa.

Teen tätä edelleen Live Writerissä, siitä kiitos kaunis kuitenkin M$:lle,  kun vielä onnistuu.
Palaan kuvien kanssa hetken päästä, kunhan totuttelen vielä.

-SS-
HYVIN TOIMII KUVAT



Kokeillaas. Tulihan se sieltä. Taisi vaihtua blokialusta just nyt. Nyt vaan pitäs keksiä millä tavalla tuon vanhan Wordpress blokin saisi siirrettyä helposti tänne.

-SS-

torstai 11. marraskuuta 2010

Bloggerin kokeilua

Tämä on nyt ensimmäinen kerta täällä Google Bloggerissa. On huomattavasti nopeampi kuin WordPress. Erittäin paljon nopeampi.

Katsotaanpa, miten kuvat siirtyvät.

Kuvat siirtyivät nopeasti, ja esikatselu oli jo kuvanlataamisvaiheessa mukana. Eihän tähän juuri muutakaan tarvita ! Saattaa vaihtua blokialusta kohta !

-SS-